keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Crocsilta

Heippa taas kaikki! :)

Vähän on kiirettä pitänyt ja blogi jäänyt taka-alalle, mutta kyllä täällä vielä ollaan :)

Tulinkin tänne vain pikaisesti vinkkaamaan tuosta Crocsilla jatkuvasta alesta. Itse en ole aiemmin ollut mikään Crocsejen fani ja olenkin luullut, että heillä myydään vain sandaaleja :D Tosiaan ei pidä yhtään paikkaansa, vaan Crocsilta löytyy kenkiä ihan joka lähtöön, talvisaappaista kesäkenkiin. Iloinen yllätys minulle, joka olen aina luullut, että Crocsien tapauksessa on mukavuudella korvattu tuo ulkonäkö, mutta suurin osa kengistähän onkin aika kivannäköisiä :)

Eilisen keskustassa illastamisen päätteeksi ehdin vielä viime hetkillä ensimmäistä kertaa Crocsin aikatalon liikkeeseen ja sieltä olisikin löytynyt vaikka mitä ihanaa sekä itselle, miehelle, että meidän prinsessallekkin! Lähes kaikki kengät olivat alessa, joten muutamat oli sitten pakko ottaa mukaan ;)


Itselleni valitsin nämä ihanat Women's RainFloe Bootsit Espresson värisinä ja kuinka ihanilta ne tuntuivatkaan jalassa! Kevyet kuin höyhenet (kumisaappaille epätyypilliseen tapaan) ja ihanan liukastamaton pohja :) Saappaat istuvat jalkaani ihan täydellisesti koossa 7, vaikka pelkäsinkin niiden olevan liian isot. Heti kotimatkalla tuli testattua ja olivat kyllä ihanan tuntuiset jalassa :> Plussaa vielä epäkumisaapasmaisesta ulkonäöstä, näitä voisi ainakin tuolla pimeässä tuiskussa erehtyä luulemaan ihan normitalvisaappaiksi ;)


Miehelleni valittiin nämä nahkaiset Ellicot Midit värissä Espresso/Black jja ne ovatkin oikein siistin näköiset jalassa. En todellakaan tiennyt, että Crocsilta löytyy tämmöisiäkin! Kengät ovat kuulemma ihanan kevyet ja mukavat jalassa, liukastamattomalla kumipohjalla myös :)


Meidän prinsessalle lähti nämä ihanna kevyet Kids' Handle It Rain Boot kumisaappaat ensi kevääksi tai syksyksi riippuen jalan koosta :D No, Suomen säässä kumisaappaille onkin käyttöä lähes aina! Näitten jälkeen en kyllä laittaisi enää tavallisia kumppareita meidän pikkuneidille, kun nehän painavat tonnin pikkuisen jalassa.. 


Näihin neidin kumppareihin on myös ihanimpia koristeluvaihtoehtoja ja ajattelinkin, että tulevaisuudessa koristellaan nämä joillain Crocsejen Jibbitzeillä, jotka antavat kivasti väriä yksivärisiin kumppiksiin :)


Myös nämä Crocs Chameleons Crocband Gust Boot talvisaappaat näyttivät kaupassa oikein hyviltä ja mietinkin vielä, että uskaltaisinko ostaa tällaiset meidän prinsessalle ensi talveksi vaikka kakkoskengiksi :) Mielestäni nämä eivät vaikuttaneet ihan pahimman pakkasen kengiltä, eli ehkä pääsisivät käyttöön jo ensi syksynä ihanana väriruiskeena Suomen syksyyn..?

No tällaista tällä kertaa, Crocsit olivat kyllä mukava yllätys tällaiselle Suomen loskakeleihin täysin kyllästyneelle ;) Nyt ehkä kevät pärjätään vähän vähemmillä kastumisilla! Ja siis aivan ihania juttuja tuolla liikkeessä, kannattaa käydä kurkkaamassa, nimittäin paikan päällä kengät näyttivät mielestäni vielä paremmilta kuin netissä :)

Mitä teillä tykätään Crocseista?

Ja nyt eikun ulkoilemaan meidän pikkuisen kanssa tuonne tuiskuun! Hyvää päivänjatkoa kaikille! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti